ULKOILUTAPAHTUMA RÄNSSINKIEVARISSA 4.3

Jokihaaran kyläyhdistys järjesti Lanneveden Osuuspankin kanssa yhteistyössä jo perinteeksi muodostuneet POPPI-hiihdot. Hiihtojen ja tapahtuman järjestelyissä oli mukana parisen kymmentä henkilöä vaikka FB-sivusto väitti tapahtuman olleen yhden henkilön järjestämä. Edes työmies ei nykykunnossaan pystyisi tuohon yksin saati sitten kukaan tavallinen ihminen.
Hiihtoihin ilmoittautui 53 hiihtäjää joista maaliin saapui 50. Parhaimmissa sarjoissa oli hiihtäjiä 11. Pankin mitalit ja Ränssin Kievarin karkkipussit saivat suut messingille ja ilmeestä näki, että ensi vuonna tapaamme uudelleen. 

Hiihtojen lisäksi jokihaaralaisten vastuulla uusi kilpailu "Repun salaisuus". Reppua kopeloi 37 henkilöä. Oikeita tavaroiden tunnistuksia löytyi neljä kappaletta mutta tuomarineuvosto hylkäsi erään henkilön suorituksen kun hänen katsottiin olevan esteellinen.
Kolme muuta tietäjää olivat Katri Kekäläinen, Jukka Haaparanta ja Jari Rytkönen. Minna hoitelee Harvian lahjoittamat tuotepalkinnot tai Ränssin kesäteatteriliput voittajille. Työmies lupasi osallistujille, että osallistuminen kannattaa koska palkinnoille pääsee myös arvonnassa. Arpa suosi tällä kertaa Jenni Murasta. Palkinto toimitetaan Minnan toimesta lähiaikoina. 

Pyynnöstä poistan henkilöiden nimet jos se loukkaa joidenkin herkkiä tunteita.

Repun salaisuuden oikeat esineet olivat: 1. Vasara (akkain/retkimalli) 2. Riippulukko (Lemen) 3. Kinofilmi (Kodak, keltainen) 4. Nettitikku = mokkula usb-liitännällä. 5. Tulppavaroke=tulppasulake 10A.    

 

Tilaisuuden tuttu radioääni Aila hoiti osuutensa kuten aina, kuulijansa ottaen

Alle 4-vuotiaiden sarjan tytöt matkalla

Numero viisi Lamminaho Esther on matkalla. Viereisen ladun kilpailijaa numerolappu haittasi ja lappu jäi äidin hoitoon.

Lopulta sauvatkin olivat liikaa. Ihan uusi tyyli Ränssin kisoissa.

Ilman numeroa ja ilman sauvoja mutta peesissä kulkee.

Sauvat mukana jälleen. Numero 27 Estherin isososko jännittää ladun varrella.

Veeti Hakala numerolla 61 on ottamassa tuntumaa suksiinsa.

Maalissa vain hiukan numerolle 5 hävinneenä.

Numero neljä Hilda Lahti ja numero äidillä

Tulevia Iivoja ladulla neljä kappaletta

Numero 11 Aleksi Masalin oli lähdön ylivoimainen voittaja

Henri Valkonen viilettää kohti maalia

Viljami Hakala menee niin lujaa ettei iskän askelen mitta meinaa riittää

Kuvaaja aiheutti pientä jännitystä Viljamin hiihtoon

Monster-keppari ja iloinen omistaja

Jokihaaran kello ja kynä

Risto Harvian MB 300 Adenauer vuodelta 1952 ja Jarkko Nikaran Subaru Imbreza R4

Työmies kertoo Ränssin uusista aktiviteeteistä. Slack-line tasapainoliina ja "Repun salaisuus"

Pönttötehtaalla syntyi lähes sata yksiötä pikkulinnuille

Jukka Mattila opastaa kaimansa Henttistä pönttöyden saloihin

 

Tämän sarjan voittaja vaati tiukasti ettei toimitsijoiden sähläys saa toistua ensi vuonna.

 

Paluu etusivulle

 

Vapaaehtoistyö-kyläyhdistystoiminta-nuoret-ympäristö ja luonto